Rahapelaamisen alkuvaiheessa, kun aloittaa rahapelaamisen, ei tunne juurikaan häpeää tai syyllisyyttä. Silloin rahapelaaminen on usein vielä hallittua ja viatonta harrastusta tai ajanvietettä, joka tuottaa hyvää oloa.
Wisustilla pohdimme, onko rahapelaamisen alussa voinut pelata avoimesti tai puhua pelaamisesta kuin arkisesta harrastuksesta. Pohdimme, että hyvin nuoresta pitäen pelanneille rahapelaajille pelaaminen on voinut olla sosiaalinen tapahtuma, mikä on ollut vaikkapa kaveripiirin tiedossa tai sitä on saatettu harrastaa yhdessäkin. Silloin rahapelaaminen puheenaiheena on ollut enemmänkin harrasteluontoista ja usein liittyen pelaamisen positiivisiin puoliin, joista häpeää ja syyllisyyttä ei juurikaan muodostu. Mutta varsinaisista rahapelaamisen ongelmista ei ole käyty keskustelua.
Pohdimme, että heillä, joilla rahapelaaminen on tullut elämään vasta aikuisiällä, saattaa avoimuus pelaamisesta edes harrasteluontoisena olla jäänyt kokonaan pois. Käytännössä se on ollut heti salaista toimintaa, vaikka itse häpeän ja syyllisyyden tunnetta ei vielä tunnistaisikaan. Toiminta ajatellaan viattomana ja tietynlaisena kokeiluna, josta ei kuitenkaan tarvitse ääneen puhua.
Toki Wisustilla näemme, että jokainen rahapelaaja on oma yksilönsä, joilta kaikilta löytyy erilaisia kokemuksia. Wisustin tukihenkilöissä on sekä jo hyvin nuorena että vasta aikuisiällä pelaamisen aloittaneita henkilöitä.
Kun rahapelaaminen alkaa muuttua ongelmaksi, ensin mukaan tulee syyllisyys liiallisesta pelaamisesta; siihen käytetystä rahasta tai ajasta tai molemmista. Tässä vaiheessa kylvetään siemen valehtelulle; ensin itselle ja sitä kautta läheisille ja muille ihmisille. Yleensä rahapelaaja uskottelee ja vähättelee asiaa ensin itselleen, ja kun on itse vakuuttunut ongelmattomuudestaan, on siitä helppo puhua ”totuutena” muille.
Yksilön näkökulma (sisäistetty häpeäleima)
Kun rahapelaaminen on ongelmallista ja vaikuttaa päivittäiseen elämään, silloin syyllisyyttä voimakkaammaksi tunteeksi muodostuu häpeä. Sitä voidaan lähestyä erilaisista näkökulmista, ensin lähestytään sitä rahapelaajan yksilön näkökulmasta. Yksilönä rahapelaaja kokee häpeää useasta eri syystä; hän häpeää sitä, ettei pysty lopettamaan pelaamista, hän häpeää, että valehtelee, hän häpeää itseään ajatellen, että on huono ja paha ihminen. Kun rahapelaaja kokee häpeää, siinä on mukana jossakin vaiheessa itsesääliä, eli tunne siitä, että on tilanteensa uhri ja ansaitsisi parempaa. Itsesääli johtaa usein muiden syyttelyyn, ja tämä muiden syyttely on tietynlainen puolustusmekanismi, jotta rahapelaaja saa itselleen helpomman olon. Syytetään olosuhteita, muita ihmisiä ja niin edelleen. Mutta pääsääntöisesti häpeän tunne on kokonaisvaltaista huonommuuden ja epäonnistumisen tunnetta.
Ja kun häpeä valtaa koko mielen, tulee helposti itsetuhoisia ajatuksia. Lähes kaikilla tapaamillani rahapelaajilla on ollut rahapelaamisen aikana ajatuksia ”helposta ratkaisusta” päästä häpeästä eroon.
Rahapelaajan häpeän kokemusta lisää se, että ongelmapelaaminen on helppo pitää salassa hyvinkin pitkän aikaa. Salassa pitäminen johtuu hyvin usein siitä, että ajatellaan ettei vastaavaa ongelmaa ole juuri kenelläkään toisella. Ja vertaistuessa ne hetket, jolloin rahapelaaja kertoo avoimesti ja rehellisesti ongelmastaan ovat mieleenpainuvia hetkiä. Tilanteessa näkee, kuinka valtava taakka putoaa kertojan hartioilta, ja voimakkaat tunteet purkautuvat yleensä kyynelinä. Se on se hetki, kun pelaaja tajuaa, ettei ole ongelmansa ja häpeänsä kanssa yksin ja on olemassa ainakin yksi ihminen, joka ymmärtää. “Muistan itsekin hyvin voimakkaana sen hetken, kun tajusin, että terapeuttini ymmärsi mitä päässäni liikkuu. Siitä hetkestä alkoi toipumiseni”, kertoo Wisustin tukihenkilö Jouko.
Ajattelemme Wisustilla, että syyllisyys liittyy johonkin asiaan, joka koetaan väärin tai huonosti tehdyksi. Ja häpeä on taas kokonaisvaltainen tunne oman ihmisyyden kyseenalaistamisessa.
Myötähäpeä (assosiatiivinen häpeäleima)
Rahapelaajan toipumiseen liittyy myös usein läheisten myötähäpeä. Kun läheiset saavat tietää ongelmapelaamisesta tai riippuvuudesta, usein asiasta halutaan ensin vaieta tai se halutaan kokonaan salata. Läheinen miettii, onko tehnyt itse jotain väärää. Tämä näkyy voimakkaana etenkin rahapelaajan vanhemmissa: he syyllistyvät helposti tai jopa häpeävät sitä ja ajattelevat kasvattaneensa lapsensa jotenkin väärin. Niin kuin totesin, myötähäpeä johtaa usein salailuun, kun ei haluta joutua lähipiirin ”tuomitsemaksi”. Tähän vaikuttaa hyvin usein se, että rahapeliongelman tai riippuvuuden dynamiikkaa ei tunneta yleisellä tasolla riittävästi. Hyvä esimerkki siitä on, kun rahapelaaja kertoo asiasta jollekin lähipiiriin kuuluvalle, usein todetaan, että miksi et vain lopeta pelaamista. Ikävä kyllä tätä kuulee vielä joskus tapahtuvan terveydenhuollon ammattilaisten taholtakin, onneksi koko ajan vähemmissä määrin. Tällainen käyttäytyminen johtaa rahapelaajan salailun ja häpeän lisääntymiseen. Niin häpeään kuin myötähäpeään paras toipumiskeino on avoin vuorovaikutus ja riittävä tuki asian käsittelyyn.
Institutionaalinen häpeä
Institutionaalinen häpeä on yhteiskunnan erilaisissa rakenteissa olevaa häpeää lisäävää toimintaa. Rahapelaaja kokee sitä hyvin usein erilaisissa rahaan liittyvissä asioissa. Ulosottoon joutuminen on usein jo häpeällistä. Ja yleensä kun saa luottohäiriömerkinnän, niin silloin tuntuu, että sinusta tulee toisen luokan kansalainen yhteiskunnan rakenteiden kautta. Sinuun ei enää luoteta ja päivittäisen elämän erilaiset asiat tulevat haastavimmiksi.
Rahapelaajan taloudellinen häpeä tai varjo seuraa pelaamisen lopettamisenkin jälkeen useita vuosia. Wisustin tukihenkilöllä Joukolla se kesti peräti 12 vuotta.
Wisustin tukihenkilö Janika kertoo: “Itse pelaaminen ei varsinaisesti aiheuttanut häpeää vaan enneminkin syyllisyyttä. Voimakkaan häpeän tunteen itselle toi taloudellinen häpeä. Se, että ajauduin ulosottoon, menetin luottotietoni ja epäonnistuin oman taloudenhallintani kanssa.”
Wisustilla uskommekin, että häpeän haihtuminen on keskeinen osa toipumista. Häpeä lamaannuttaa rahapelaajan omaan kuoppaansa ja hän ei usko selviytyvänsä siitä. Siksi on tärkeää asian käsittelyn avulla saada häpeää pienemmäksi ja oman pystyvyyden tunnetta suuremmaksi. Kun rahapelaaja hakee apua ja aloittaa toipumismatkansa, on tärkeää, että hän tekee päätöksiä oman elämänsä suunnan suhteen. Päätökset ovat usein pieniä, silloin niitä on helpompi viedä toteutukseen. Ehkä ensimmäisiä keskeisimpiä päätöksiä on estää omaa pelaamisensa; pelinesto-ohjelmalla ja rahansiirtojen estämisellä. Pieniä asioita, mutta rahapelaajalle suuria päätöksiä.
Täältä pääset lukemaan lisää pelinestoitsa.
Ajattelemme, että muutostyö ja toipuminen eroavat toisistaan siten, että toipuminen alkaa siitä, kun hakee apua. Muutostyö taas alkaa, kun tekee ensimmäisiä konkreettisia tekoja ja/tai muutoksia elämäänsä. Seuraavissa blogi teksteissämme syvennymmekin näihin aiheisiin, joten jääthän kuulolle.
Jos tarvitset keskusteluapua, pääset varaamaan ajan täältä.
Terveisin. Wisusti tiimi
