Terve, tämän kirjoittaminen Wisustin tukihenkilön roolista käsin tänne kieltämättä hivenen jännittää, koska omasta tarinastani tulee entistä julkisempaa (toki lähipiirini on tiennyt jo pitkään riippuvuudestani). Niin kuin monella muullakin rahapeliongelmaisella riippuvuuttani on varjostanut voimakas häpeän tunne jo vuosia. Häpeän mukana on tullut pelon, ahdistuksen, itseensä pettymisen ja sortamisen tunteita. Puhutaan että jos häpeät jotain itsessäsi korosta sitä!
Ajattelen, että lähden tutkimusmatkalle katsomaan, toimiiko tämä teoria käytännössä ja miten se sitten toimii? Itseäni kiinnostaa nähdä millaisia tunteita ja reaktioita avoimesti rahapeliriippuvuudesta puhuminen minussa herättää ja entä muissa? Miten tulevaisuudessa aiheesta puhuminen voi vaikuttaa elämääni, mitä se jättää pois, mitä se tuo tilalle? Näe että tärkein ja itselle merkityksellisin asia avoimuudessa ja rehellisyydessä rahapeliongelmani suhteen on vertaisuuden antaminen toisille kaltaisilleni. Kaiken vertaisuuden sivussa autan samalla edelleen itseäni sanoittamaan asioita ja ymmärtämään entistä elämääni syvällisemmin. Vieläkin kysyn itseltäni aika ajoin: ”Miksi minä? Miksi toimin ennen niin kuin toimin?”. Uskon että tähän kysymykseen jää ikuisesti paljon avoimia kohtia, mutta osaan niistä olen jo saanut vastauksia ja oppinut ymmärtämään toimintaani syvällisemmin. Haluankin sanoa, että armollisuus itseä kohtaan ja sen hyväksyminen, ettei välttämättä saa kaikkeen vastauksia on myös tärkeää. Voi jättää ns. asioita leijumaan ilmaan isoina kysymysmerkkeinä ja hyväksyä ne sinne leijumaan ikuisiksi ajoiksi. Riippuvuudessa ei kaikkeen aina löydy konkreettisia vastauksia.
Rahapeliongelmataustaa itselläni on ollut vuodesta 2015 lähtien ja tällä hetkellä (21.1.2026) olen elänyt 100 % pelaamatonta elämää vähän yli vuoden verran. Kohdallani rahapeliongelmasta puhutaan riippuvuuden tasolla eli ongelman vakavasta muodosta. Voisin sanoa, että olen oman henkilökohtaisen helvettini kautta löytänyt itseni ja elämäni uudelleen vaikkakin koen että edelleen on matkaa kuljettavana ja seuraamusten kanssa elettävä. Kannan vastuuni riippuvuuteni jättämistä jäljistä mm. taloudellisesti (ulosotto), mutta näen että vastuunkanto on myös palkitsevaa. Vaikkakin tiedän että tilipäivät muistuttavat rahapeliongelmasta joka ikinen kerta, olen oppinut sen kanssa elämään, vai olenko? Ehkä ennemminkin sietämään sitä tunnetta. Tunteet nousevat pintaan turhautumisena, ärsyyntymisenä ja/tai itkuna, mutta mitä sitten? Tunteet todellakin on sallittuja ja niiden ulos päästäminen myös helpottaa kerta toisensa jälkeen, ne myös voimaannuttavat kummasti.
Pohdin pitkään miksi en uskaltaisi puhua avoimesti ja rehellisesti omasta matkastani riippuvuuden keskellä. Tulin siihen tulokseen, että loppupeleissä ei niinkään se riippuvuus peleihin ole ollut syy puhumattomuudelle vaan sen tuoma taloudellinen häpeä ja että on nykyisin ulosoton piirissä. Rahapeliriippuvuus ja talous kun kulkevat käsi kädessä. Luottotietojen menettämisessä ja ulosoton piiriin ajautumisessa eniten pelotti ja osittain pelottaa edelleen muiden mielipiteet. ”Mitä nekin ajattelevat jos/kun saa tietää? Huolitaanko minua vielä töihin? Huolitaanko työyhteisöihin? Entä kaveripiireihin? Olenko kaikkien silmässä vaan epäonnistunut ihmishylkiö? Mihin kaikkeen ulosotto vaikuttaa tulevaisuudessa? Kuinka monta kertaa joudun pettymään oman historiani takia itseeni uudelleen ja uudelleen? En voi omistaa mitään? Mitä muuta joudun vielä kohtaamaan? Pidetäänkö mua tyhmänä? Nähdäänkö mua enää minuna? Nähdäänkö mut vain riippuvaisena?”
Uskon että moni rahapeliongelmainen on miettinyt ja pyöritellyt näitä samoja ajatuksia päässään. Tämä on varmasti myös yksi hyvin painava tekijä, miksi sieltä kaapista ei uskalleta tulla ulos ja olla oman ongelman kanssa avoimempia.
Sinä lukijana kuin minäkin kirjoittajana varmasti huomaamme yllä olevista kuinka merkittävä asia talous, raha, luottotiedot ja asioiden omistaminen elämässämme onkaan. Kuinka ne kannattelevat koko identiteettiämme, tekemistämme, kyvykkyyden tunnetta, mielialaamme, motivaatiotamme. Kun ne menetetään syystä tai toisesta niin mitä jää jäljelle? Mistä saat kyvykkyyden tunnetta, tekemistä, identiteetin, motivaation ja mielialan jaksaa jatkaa? Tätäkin teemaa tulemme varmasti Wisustin kanavilla tulevaisuudessa avaamaan tarkemmin.
Tarinani rahapeliongelman kanssa alkoi vuonna 2015 (esikoiseni syntyi ja olin äitiyslomalla). Ensimmäisiä kertoja kun pelasin, muistan ajatelleeni että ”Voittihan kaverikin joskus useampia tuhansia euroja painamalla vain enteriä”. Itselleni oli jäänyt menneestä elämästä tällainen muistikuva. Seisoin vieressä, kun näin kävi. Silloin en itse pelannut vielä mitään pelejä. ”Tuollainen summa helpottaisi kummasti äitiyslomalla ollessa”. Näillä ajatuksilla päätin kokeilla, tietämättä tulevasta vielä mitään.
Tämän jälkeen matkan varrella on tapahtunut paljon niin ylä- että alamäkiä. Ensimmäisen kerran kun havahduin rahapeliongelmaani ja lopetin pelaamisen olin kerennyt tutustua rahapeleihin n.2,5–3 vuotta. Pääsin silloin Takuusäätiön velkajärjestelyyn, joka kesti 5 vuotta. Olin näistä vuosista n.3,5–4 vuotta täysin pelaamatta (aika kuultaa muistoja niin en hahmota kunnolla ihan tarkkoja ajan jaksoja). Muistan hakeneeni silloin apua psykologilta ja psykiatrilta. Kävimme lapsuuden asioita läpi, mutta en hoidattanut varsinaisesti riippuvuutta itsessäni enkä osannut hakea oikeilta tahoilta apua. En tiedostanut asian vakavuutta kohdallani enkä myöntänyt itselleni, että olisin rahapeliongelmainen, en sisäistänyt sitä riittävästi. Ajattelin silloin, että ”Tämä nyt oli tällainen kompastuskivi ja lopetan pelaamisen ja siinä se, elämä jatkuu”. Vähänpä tiesin itsestäni ja aivojeni toiminnasta tuolloin. Uskouduin ongelmistani vain kahdelle henkilölle lähipiiristäni, mutta en vielä muille. Häpeä ja pettymys itseeni oli niin suuri. Muistan kuitenkin tämän vähäisenkin puhumisen tuoman helpotuksen tunteen.
Viimeisenä vuonna velkajärjestelystä sain kuopukseni ja jäin taas jälleen äitiyslomalle. Muistan, että ajattelin ”Jos kerran kokeilen pelata rahapeliä, mitä se nyt haittaisi?”. En vieläkään tiedostanut, että itselleni se ”kerran kokeilu” ei johda mihinkään hyvään. Riippuvuuden oireet palasivat lähes välittömästi alitajunnasta ja muistista mukaan arkeeni. Olen jutellut terapeuttien kanssa, että voisiko vauvavuosissa olla jotakin kytköstä riippuvuuden uudelleen aktivoitumiseen. Havahduin, että rahapeliongelma alkoi käytännössä esikoisen synnyttyä ja pelaamisen aloittaminen uudestaan useiden pelaamattomien vuosien jälkeen kuopuksen synnyttyä. Vieläkin pohdin voiko kohdallani juuri se ”ylimääräinen aika” kun lapsi käytännössä vain syö ja nukkuu voinut tietyllä tapaa toimia ponnahduslautana.
Olen ehkä paennut pelimaailmaan omaa tylsyyttäni, levottomuuttani sekä huonosti nukuttujen öiden tuomaa ylivireyttä. Minulle jatkuvat huonosti nukutut yöt aiheuttavat lopulta tilan, jossa en saa unta lainkaan, koska keho käy ylikierroksilla. Ehkä hain pelaamisesta myös dopamiinia tai jotakin muuta, mitä en itsessäni kunnolla tunnista? Voisiko minulla olla ollut tuolloin myös synnytyksen jälkeistä masennusta tai vastaavaa? Toipumisprosessini aikana minulla todettiin ADHD – olisiko se voinut olla osittainen syy pelaamisen aloittamiselle vauvavuosina? Diagnoosini taakse en kuitenkaan riippuvuuteni kanssa mene, eikä se yksinään selitä toimintaani. ADHD ja riippuvuus hoidetaankin muutenkin omina kokonaisuuksinaan. Syitä pelaamisen aloittamiselle voisin pohtia loputtomasti, mutta lopulta on hyväksyttävä, ettei sille ole yhtä selkeää ja ratkaisevaa tekijää.
Velkajärjestelyssä ollessa oli se hyvä puoli, etten saanut lisää lainaa mistään. Pelaamiseni aktivoitui uudelleen velkajärjestelyssä vielä ollessa niin en voinut pelata ns. velaksi, jolloin pelaaminenkin oli tästä syystä satunnaista. Sitä alkoi kuitenkin ilmetä koko ajan entistä enemmän. Ajattelin itse, että ”Sitten kun viimeistään saan vuoden päästä velkajärjestelyn maksettua ja luottotietoni takaisin niin, mun elämä alkaa ja sitten lopetan pelaamisenkin samalla kokonaan”. Vaikka samanaikaisesti toistelin itselleni yksittäisten pelikertojen jälkeen, ”Tämä on viimeinen kerta, sitten ei enää”.
Tällaisella todellisuudesta irti ja sekavalla ajattelulla jatkoin pelaamista silloin tällöin. En tiedostanut, että ruokin kuitenkin riippuvuuttani koko ajan. Voittekin varmasti arvata, miten kävi, kun sain lopulta luottotietoni takaisin ja velkajärjestelyni maksettua. Riippuvuuteni kärjistyi pahemmin vuoden 2024 lopulla ja itsetuhoisuudeltakaan ei vältytty. Niin syviin vesiin se vei. Tässä kohtaa vasta todenteolla hain rahapeliongelmaani apua oikeista paikoista. Hyväksyin riippuvuuden itsessäni, ymmärsin ongelmani vakavuuden ja tein tietoisen päätöksen lopettaa pelaamisen. Kiitos Peluurin ja Pelirajattoman toiminnan, sekä kunnalliselle muiden terveydellisten huolieni selvittelyiden suhteen. Pääsin mm. oman kuntani uuteen adhd selvittelypilottiin mukaan. Nyt vasta todella koen, että pelaamaton elämäni loppuiäkseni on alkanut.
Joukoon (Wisustin perustajaan) pääsin tutustumaan Pelirajattoman toiminnan kautta. Olen kiitollinen, että juuri hän näki minussa potentiaalia tukihenkilön rooliin. Teen tätä työtä suurella ylpeydellä ja koen että historiani saa tämän kautta syvällisemmän merkityksen.
Tästä alkoivat askeleeni kohti pelaamatonta elämää, jolloin pienin askelin tulin myös ulos kaapista kaikille läheisilleni ja ystävilleni. Rahapeliriippuvuus harvemmin näkyy ulospäin ja monelle läheiselleni se tulikin täysin yllätyksenä. Varsinkin se, että se oli jo lähes 10 vuotta ollut ongelmanani. Olenhan tunnollinen työntekijä, perheen äiti, urheilua harrastava, peruspositiivinen, sosiaalinen ja aktiivinen ihmisolento. Mistä kukaan olisi voinut arvata tai tietää? Kaiken tämän taakse se riippuvuus kuitenkin piiloutui.
Voisikin ajatella, että kulissit ovat riippuvuuden suojapaikka ja se lymyilee kulissien takana. Mitäs jos kulissit revitään irti, mihin se riippuvuus menee? Voisin sanoa, että riippuvuus ei mene minnekään. Se ei katoa eikä parane pois, mutta sen kanssa voi opetella elämään ja olemaan sujut. Omalla kohdallani on helpompi hengittää, kun en tarjoile riippuvuudelleni enää suojapaikkaa.
Puhuminen todellakin auttaa, se auttaa ymmärtämään omaa toimintaa rahapeliongelmaisena, mutta myös toisten mielipiteitä ja eri näkemyksiä aiheeseen liittyen. Puhumattomuus ei aikoinaan aiheuttanut itselle kuin entistä enemmän sulkeutumista. Koen että jouduin vaientamaan itseäni riippuvuuteni suojelemisen takia useampia vuosia. Siksi koenkin suurta tarvetta puhua aiheesta tänä päivänä.
Silti on sallittua, ettei kaikkien tarvitse yrittää ymmärtää juuri minun riippuvuuttani. Ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa aiheeseen saattavat nähdä aiheen tietyllä tapaa putken läpi. Itsellänikin on varmasti astioita mitä en näe kovin laajasti, koska ei ole samaistumispintaa riittävästi. Tietysti aina voi yrittää ymmärtää, mutta myös sen ymmärtäminen, että kaikilla ei ole kykyä tai haluakaan ymmärtää on hyvä sisäistää. Tämä matka on ollutkin yhtä asioiden ymmärtämistä 😉 Meillä kaikilla, kun on oikeus mielipiteisiin ja näkemyksiin ja tiedättekö, se on mahtavaa se!
Edelleen itsellä nousee erittäin herkästi tunteet pintaan, kun omaa tarinaani avaan muille. Annan niiden kyynelten tulla, se on hyvin puhdistavaa. Miksi pitäisi esittää olevansa yhtään sen vahvempi kuin on? Mielestäni on ihanaa, että ihmiset uskaltavat tuoda myös heikkouksiaan esille ja ihailen suuresti sellaisia tyyppejä. Uskon, että sen kautta voi antaa muille itsestään hitusen enemmän ja saada syvällisempää vastakaikua takaisin päin. Olen ihmispersoonana sen verran intuitiivinen ja tunteiden kautta eläjä, että kaipaan elämältä syvällisyyksiä enemmän kuin pinnallisuuksia. Pinnallisuudet kyllästyttävät nopeasti ja keskittyminen herpaantuu. Syvällisyyksissä pääset enemmän tunteeseen kiinni (toki adhd piirteetkin voivat tähän mun henkilökohtaiseen fiilikseen vaikuttaa). Silti on normaalia elämää elää pinnallisuuksien ja syvällisyyksien välimaastossa ja molemmat ovat tervettä elämää.
Kun tapahtumia ja omaa toimintaa on käynyt läpi moneen kertaan, niin uskon että taustalta löytyy myös ennen rahapeleihin tutustumista erittäin huonoa raha-minä suhdetta ja jonkin asteen ostoriippuvuutta. Tähän kun yhdistää lapsuuden traumoja, sisäistä levottomuutta, turvattomuuden ja epävarmuuden tunnetta sekä miellyttämisen halua. Mulle tulee mieleen sanat ”Mitä taakseen jättää sen edestään löytää?” Päteekö se tähän samaan käytännössä? Onko kaikki käsittelemättömät asiat nivoutuneet yhteen ja muuttunut kohdallani rahapeliriippuvuudeksi?”
Ken tietää, mutta koko tarina on lopulta hyvin monisyinen. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta miksi juuri minä koukutuin rahapeleihin.
Olen toipumisprosessin aikana itkenyt, raivonnut, rypenyt itsesäälissä, huutanut itselleni kuinka epäonnistunut ja p*ska ihminen voikaan olla. Tuntenut sellaista vi*u*usta elämää kohtaan, mitä aiemmin en tiennyt olevan olemassakaan ja kiukutellut läheisilleni pahaa oloani. OMAN epäonnistumiseni tunteeni takia. Silti vuoden aikana sisältäni kumpuava jumalaton taistelutahto on vienyt mua höyryveturin lailla eteenpäin ja se kannattelee edelleen.
Olen uskaltanut lähteä elämään uudelleen ja kokeilemaan ideoitani rohkeasti. Vaikkakin historiaan pohjautuva häpeä vieläkin ajoittain nostaa päätään. En anna sen liikoja vaikuttaa. Olen erittäin kiitollinen terapeuteille, vertaisuudelle kuin läheisillenikin koko prosessini ajalta! Vertaisuuden VOIMA on suuri ja olenhan saanut liudan uusia ystäviä tämän kautta!
Haluan nauttia elämästäni avopuolisona, äitinä, sivutoiminen yrittäjänä (luovuus on mulle terapiaa), työntekijänä, vertaisena ja opiskelijana. Rakastan olla monessa mukana, vaikka tunteja päivässä tuntuu ajoittain olevan liian vähän 😉 Ennen kaikkea olen ihan tavallinen ihminen.
Koen että prosessini on siinä mielessä vielä kesken, että rahaa opettelen edelleen käyttämään. Eräs rahapeliriippuvuuden tärkeistä teemoista onkin rahasuhde. Mielestäni rahasta tulisi uskaltaa puhua avoimemmin ja häpeilemättä omaa tilannettaan. Koen että rahaan liittyy tietynlainen stigma ellet ole varakas ja omista paljon asioita. Toivoisin että ihmiset antaisivat enemmän tilaa ja ymmärrystä eri elämäntarinoille ja taloustilanteille. Vai onko se niin, että tämä on vain taloudellisesti heikommassa asemassa olevien kokema tunne? Ottaako kateellisuus vallan ajatuksissa, sitäkin voi pohtia? Mitäs se kateellisuus sitten on? Onko kateellisuuden tunne sallittua? Miten sitä voisi sanottaa? Olen näitäkin teemoja pohtinut paljon ja varmasti niitä avataan yhdessä Wisustilaisten kanssa tulevaisuudessa.
Tiedostan oman tulevaisuuteni siten, että se ei ole helppo tie kuljettavana, mutta selviän siitä. Olen valmis ottamaan vastaan sen sellaisena, kuin se tulee. Rahapelaamiselle sanon nyt ja tulevaisuudessakin EI.
Rahapeliongelma on TODELLINEN riippuvuus siinä missä mikä tahansa muukin riippuvuus. Se on vakavasti otettavissa ja sen seuraukset voivat olla kauaskantoisia. Siihen kannattaa hakea apua ajoissa tahoilta, jotka siitä tietävät ja sen piirteitä ymmärtävät.
Palataan taas!
Terveisin
Janika Dyster, Wisustin tukihenkilö
